Tämä on kooste tarpeiston kiltapäivistä, joita on vietetty joka kevät vuodesta 2010 alkaen. Teemat ovat vaihdelleet erilaisista työpajoista työhyvinvointiin. Kestoaiheenamme on ollut tarpeistoalan koulutuksen kehittäminen. Onneksi tarpeistonvalmistuksen koulutusta on edelleen saatavana, vaikka siitäkin on jouduttu taistelemaan. Meillä on vuonna 2018 voimaan tulleet tutkinnonperusteet sekä tarpeistonvalmistajan- että tarpeistonhoitajantyöhön, mutta panostuksestamme huolimatta meiltä puuttuu edelleen jatkokoulutus mahdollisuus. Koulutuksen kehittäminen ja sitä kautta alan profiilin kohottaminen jatkuu varmasti myös tulevilla kiltapäivillä. Kuten koosteesta käy ilmi, on toimintamme valtakunnallisesti kattavaa. Seuraavana suunnitelmissa onkin kansainvälisten verkostojen luominen, tavoitteena vertaisarviointi, vierailut ja työnkierto. Ehkä löydämme myös koulutusmahdollisuuksia tai onnistumme luomaan uusia yhteisiä koulutuspolkuja.

Ensimmäinen tarpeiston kiltapäivä pidettiin Lahdessa 31.5.2010 Koulutuskeskus Salpauksessa Riikka Ihalaisen johdolla ja Lahden kaupunginteatterissa Maarit Sallisen opastamalla kierroksella. Ohjelmassa oli Acrystalin käytön opastusta ruotsalaisten maahantuojien johdolla. Osallistujia oli 37, mukana sekä opiskelijoita että ammatissa toimivia. Keskustelimme alan arvostuksen ja palkkauksen kohentamisesta.

Tarpeistokilta kokoontui seuraavaan kiltatapaamiseen Oulussa keväällä 2011 teemalla: Eläimet näyttämöllä. Sirpa Törmä esitteli Sotahevoseen tehtyyn kolmen henkilön nuketettavaan hevoseen, johon oli otettu mallia Lontoon kansallisteatterin War Horse –musikaaliin tehdyistä hevosista. Juhani Jörö Parviainen esitteli firmansa Fantasiarakenteen toimintaa ja kertoi näkemyksiään tarpeistonvalmistuksesta yleensä. Jörö on meidän ensimmäisten (vuonna 1990) tässä maassa tarpeistonvalmistajiksi valmistuneiden opettaja. Hänen mukaansa tärkeää on välttää tuottamasta katsojille ja kokijoille liian ilmeisiä assosiaatioita. ”Asiat tapahtuvat päässä, ei välttämättä näyttämöllä”, sanoo Jörö. Päätimme perustaa alan koulutusta pohtivan työryhmän, joka kartoittaisi koulutusmahdollisuuksia, koulutuspolkujen rakentamista ja tarpeistoalalle tarvittavien korkeakouluopintojen järjestämisen mahdollisuutta.

Sotahevosen runko

Kesäkuussa 2012 Tarpeistokilta kokoontui Helsingin kaupunginteatterissa Mira Rokkasen luotsaamana. Jo edellisenä iltana osa meistä saapui reppuineen ja makuupusseineen ja Mari Heinonen matkalaukkuineen 😉 Hakaniemeen, josta siirryimme HKT:n henkilökuntayhdistysten hallinnoimaan huvilaan Vartiosaareen. HKT:llä meitä oli kaikkiaan 20 henkeä. Tarpeistokillan koulutustyöryhmä esitteli vuoden aikana tehdyn selvityksen ja kirjelmän tarpeistosuunnittelijan koulutuksesta. Sinisalon Jyrki Metropoliasta kertoi meille alan koulutuksen järjestämiseen liittyvistä kokemuksistaan. Mira esitteli meille HKT:n uutta tarpeistopajaa, jossa tutustuimme erilaisiin lämpömuokattaviin materiaaleihin. Sovittiin myös, että aletaan kerätä järjestelmällistä materiaalipankkia, johon tulee myös hintoja ja hankintapaikkoja.

Vuoden 2013 Tarpeiston kiltapäivää vietettiin toukokuussa Mikkelissä Heinosen Marin hoteissa.Teemana oli toiminnalliset esineet.  Kokoonnuimme sunnuntaina illanviettoon Löydönkartanon rantasaunalle, josta siirryimme yöpymään Marin kotiin. Aamulla tapasimme Mikkelin teatterilla ja piipahdimme kesäteatterilla Naisvuorella. Mari esitteli taloa ja eri tuotantoihin valmistamiaan uskomattomia tarpeistoja: valtava junarata maisemoineen, tanssivat kalat, useampi koira eri toiminoilla jne. Joillakin meistä oli mukana myös toiminnallisia esineitä, kuten hajoava ruukku, taikina, josta ilmestyy täytekakku ja ”eloisia” eläimiä.

Mari Heinosen Tanssivat silakat, Kiltapäivä Mikkelin Teatterissa 2013          
Maikki Pekkalan eläimen luuranko, Kiltapäivä Mikkelin Teatterissa 2013                      

Tarpeistoväki kokoontui toukokuussa 2014 keväiseen kiltapäivään Tampereen Työväen Teatterissa. Johanna, Tiina ja Kirsi tarpeistosta esittelivät meille aluksi teatterin tiloja ja sen toimintaa. Teemana oli verkostoitumisen lisäksi työssä jaksaminen. Tamperelainen Mielikylpy johdatti rentoutumaan. Keskustelimme alalla havaituista epäkohdista ja totesimme, että työhyvinvointi lähtee oikein mitoitetusta työmäärästä ja vastuun jakamisesta. Sovimme, että kaksi jäsenistämme tekevät kyselyn, jossa kartoitetaan tarpeistonhoitajien ja –valmistajien olosuhteita eri teattereissa. Koulutuksen suhteen emme ole edenneet, sen sijaan olemme taistelleet, kirjelmöineet ja saavuttaneet erävoiton Salpauksen tarpeistonvalmistuksen koulutuksen jatkumisesta.

2015 Tarpeistokilta kokoontui perinteiseen kevättapaamiseen Helsingin Svenska Teaternissa, Antti Hosian johdolla. Paikalle saapui ennätysmäärä tarpeistoväkeä, lähes 40 henkilöä. Teatterinjohtaja Johan Storgård kävi toivottamassa meidät tervetulleiksi, kahvien ja keskustelujen jälkeen teimme talokierroksen Svenskanin uusittuihin tiloihin. TAM:n tarjoaman lounaan jälkeen kiltapäivä jatkui Aalto-yliopistossa 3D-tulostuksen merkeissä. Studiopäällikkö Hannu Paajanen muotoilun laitokselta piti meille luennon 3D-tulostuksen mahdollisuuksista, tarvittavista laitteista ja ohjelmista.

Seuraavaksi tapasimme Livonsaaressa keväällä 2016, rauhaisassa kyläyhteisössä, jossa asukkaat, vieraat ja eläimet (hevoset, lampaat, aasit, kanat, mehiläiset ja jopa tarhatut kyykäärmeet) kunnioittivat toistensa olemassaoloa. Satulaseppä Hanna Arima perehdytti meitä nahkan työstämisen saloihin ja jännittäviin työkaluihin. Niin vain paksukin nahka nöyrtyi, kun oli oikeat otteet, puolikuuveitsi ja lärvirauta. Kurssipaikkana meillä oli vanha kyläkoulu ja yöpymistä varten myös jurtta. Osallistujia oli 11. Tällä kurssilla syntyi myös idea tarpeistoesineiden näyttelystä, joka konkretisoitui viisi vuotta myöhemmin.

Parkkinahkatyöpaja Livonsaaressa 2016

Vuonna 2017 tarpeiston kiltapäivää vietettiin Metropoliassa Helsingissä. Jäsenten toiveesta opiskelimme miten led-valoja ja muita pienoisjännite-, akku-tai paristokäyttöisiä härpäkkäitä voidaan liittää tarpeistoesineisiin. Varsin tarpeellinen taito tarpeistoalalla toimiville tämäkin.

Tarpeistokillan 10-vuotista olemassaoloa juhlittiin kiltapäivillä keväällä 2018 Jyväskylässä, jossa meitä johdatti tarpeistonvalmistaja-hoitaja Tuula Paananen. Hyväksi konseptiksi havaittu vapaamuotoinen illanvietto ennen varsinaista kiltapäivää aloitti kiltapäivät tälläkin kertaa. Seuraavana päivänä tutustuimme Suomen käsityön museoon ja pidimme iloisen puheensorinan ja naurun raikuessa taikapaperityöpajan teatterin tarpeistossa.

Taikapaperityöpaja Jyväskylän kaupunginteatterin tarpeistossa 2018

Vuoden 2019 kiltapäivää vietettiin Kouvolassa. Ohjelmassa jurtan pystytys yöpymistä varten saunomista ja grillailua allekirjoittaneen kotona. Aamupalan jälkeen siirryimme Kouvolan teatterille, jossa meitä johdatti pitkän uran teatterissa eri tehtävissä tehnyt Maria Davidsson. Lounas ja fasilitoitua keskustelua Virtakiven saunalla. Kävimme läpi Teatterimuseoon tulevaa tarpeistonäyttelyä, keskustelimme tarpeistoalan ammatillisista näkymistä ja keinoista nostaa alan profiilia.  Keskustelun fasilitaattoreina toimivat Eeva Kemppi ja Sirpa Törmä.  Osallistujia oli yhteensä 20, mukana myös molemmat alan opettajat, Riikka Ihalainen Koulutuskeskus Salpauksesta ja Anne Peltonen Savonlinnan Artemiasta. He kertoivat huolensa ja taistelun nykyisen opetuksen säilymisen puolesta jatkuvassa oppilaitoksiin ja opetukseen kohdistuvissa muutospaineissa. Profiilin kohottaminen on jo nykyisen opetuksen säilymisen vuoksi ensiarvoisen tärkeää. Toiveena on toki saada myös luotua aitoja jatkokoulutusmahdollisuuksia.

 Jurtan pystytys, Kiltapäivä Kouvolassa 2019                                         
Kouvolan teatterissa, Kiltapäivä Kouvolassa 2019                                                                  
Kiltapäivä Virtakiven saunalla, Kouvolassa 2019

Tarpeiston kiltapäivä keväällä 2020 pidettiin Zoomissa koronapandemiasta johtuen. Keskustelimme siitä, millaisia riskejä koronavirus aiheuttaa tarpeistoalalla työskenteleville. Mietimme yhdessä turvallisuutta lisääviä työtapoja tarpeiston käsittelyyn syyskauden avaamista ajatellen. Keskustelimme tilanteen mahdollisesti aiheuttamasta stressistä ja työnantajan- ja työntekijän vastuista. Saimme keskusteluun alustamaan ja kysymyksiimme vastaamaan Työterveyslaitokselta vanhemman asiantuntijan, dosentti (FT) Sirpa Laitisen.  Toivotimme myös puvustokiltalaiset tervetulleiksi osallistumaan tapahtumaan. Tilaisuudessa oli kymmeniä osallistujia, myös runsaasti muita kuin kiltalaisia.

Tarkoitus oli järjestää kevään 2021 kiltatapaaminen Teatterimuseolla Tarpeisto pääroolissa -näyttelyn tiimoilta, mutta koronapandemian jatkuessa jouduimme kokoontumaan virtuaalisesti. Ohjelmassa oli kuulumisten vaihtoa ja mentalisti Pete Poskiparan osallistujille räätälöity Muistin tehokurssi.

Toivotaan, että pian päästään jo tapaamaan livenä!

Kirjoittaja:

Pipsa Keski-Hakuni

Samankaltaiset artikkelit

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *