Yhteiset yleisöt -seminaari Turussa oli tuhti ja inspiroiva paketti yleisötyön arkea ja unelmia! 24.-25.4.2023 järjestetty valtakunnallinen seminaari kokosi yhteen vapaan kentän ja valtion osuutta saavien taidelaitosten taiteilijoita, yleisötyöntekijöitä ja hallinnon väkeä pohtimaan alan yhteisiä piirteitä ja edunvalvontaa. Seminaarin järjestäjinä toimivat turkulaiset kaupungin ja vapaan kentän kulttuurialan toimijat. Yhteistyössä olivat mukana Aboa Vetus Ars Nova, Forum Marinum, Sibelius-museo, Tehdas Teatteri, Turun filharmoninen orkesteri, Turun Kaupunginteatteri, Turun museokeskus, Turun taidemuseo ja Åbo Svenska Teater.
Itse olin matkalla Teatteri ILMI Ö:n edustajana ja ammattiliitto TAM tuki matkoissa. Seminaaripäivät menivät juhlavassa Åbo Svenska Teater:ssa, ilta joen varrella Vanhalla Viinatehtaalla ja yö hotelli Kakolassa (entisessä vankilassa). Historialliset tilat toivat oman kerroksensa Turun matkalle. Tässä omia muistiinpanojani ja ajatuksiani seminaaripäiviltä.
Seminaarissa kuultiin useita esimerkkejä yhteistyön voimasta ja ajankohtaisista yleisötyön hankkeista. Forum Marinumin ”Titanicin suomalaiset” -näyttely on syntynyt yleisön toiveesta kuulla lisää suomalaismatkaajista historiallisella laivamatkalla. Näyttelyssä on hyödynnetty luovien alojen mahdollisuuksia museokokoelmien ja tiedon elävöittämisessä sekä inhimillisen äänen esiin saamiseksi arkistoista. Kyseessä on enemmän tarinallinen museokokemus kuin perinteinen näyttely. Yliopiston luovan kirjoittamisen opiskelijat kirjoittivat tarinoiksi yksittäisten ihmisten elämänhistoriat ja Turun kaupunginteatterin näyttelijät esittivät ne kuunnelmiksi. Keskustelua herätti mm se, että miten tunteet liittyvät tiedon ymmärtämiseen ja historian kiinnostuksen herättämiseen. Millainen tila luodaan museon kokijalle tiedon jäsentämiseen? Saimme myös kuulla pätkiä kuunnelmista ja hetkeksi teatterissa olivat äänessä 1900-luvun alun maailmanmatkaajat. Laivaonnettomuus ei ollut enää etäinen fakta vaan inhimillinen tragedia.
Läntisen Tanssin aluekeskuksen hankkeista mm. Merikeskuksen kanssa kertoi toiminnanjohtaja Sanna Meska ja hän korosti aikainvestointia ja vuorovaikutusta, jota yhteistyön kehittäminen vaatii. Yhteisten arvojen artikulointi on yhteistyön lähtökohta. Kehollisuus tiedon perustana on luonteva näkökulma tanssin ammattilaisen maailmassa ja tätä tietoa ja osaamista voi hyödyntää esimerkiksi kaupunkikehittämishankkeissa.
”Minun kirjapuotini – kokemuksellinen kurkistus F.A. Meyerin kirjakauppaan 1810-luvun Turussa” esityksen näyttelijä Timo Väntsi jakoi hienolla tavalla ajatuksiaan näyttelykierroksen yhtenä puhuvana näyttelyesineenä. Käsikirjoituksesta, konseptista ja ohjauksesta vastanneet Venla Luoma ja Alma Rajala pohtivat immersiivisen ja esineteatterin lainalaisuuksia suhteessa paikkaerityisiin museokierroksiin. Perinteinen museo-opaskin voi olla salaisuuksien vartija. Henkilökohtaisesti museokävijälle kohdistettu tieto koukuttaa kuulemaan lisää. Tunteisiin sidottu tieto saa kiinnostuksen heräämään ja taiteilijan fasilitointitaito saa asiantuntijuuden siirtymään myös kokijalle itselleen. Asiantuntijuuden vallasta tulee jaettua ja tieto kytkeytyy kokijan omaan elämään.
Päivän Uusia tapoja olla museo- paneelikeskustelussa Sanna Meska toi esiin miten osallistavassa toiminnassa kaikki on neuvottelua, katsoja päättää miten haluan osallistua juuri tänään, juuri nyt. Yleisö myös oppii ja kehittyy immersiivisten teosten kokemistavoissa ja niistä saa sitä enemmän irti. Nuoremmalle sukupolvelle osalistavampi ja kokemuksellisempi lähestymistapa on luontevampaa ja heitä tulisi hyödyntää jo näyttelyiden suunnittelussa. Samoin todettiin, että mitä aikaisemmassa vaiheessa esittävät taiteet otetaan mukaan museonäyttelyiden ohjelmiston suunnitteluun sitä varmemmin saadaan laadukasta ja osuvaa sisältöä. Määritellään resurssit ja rakenteet ja hälvennetään mahdollisia olettamuksia puolin ja toisin. Museot toimintaympäristönä ovat mahdollisuus laajentaa tanssijan ja teatterintekijän ammatillista työnkuvaa. Toisaalta yleisötyö voi toimia aikalaistiedonkeruuna ja nykydokumentointina museokokoelmien rinnalla.
Seminaarin iltajuhlassa Tehdas Teatterilla jaettiin ensimmäistä kertaa Vuoden yleisötyöteko -tunnustuspalkinto kulttuurin ja esittävän taiteen alaan liittyvälle projektille, hankkeelle tai teolle, joka on ollut ajankohtainen vuoden 2022 aikana. Palkinnon sai Mun Ateneum-hanke Ateneumin taidemuseossa. Palkinnosta ja kunniamaininnoista lisää:
https://www.kumahdus.fi/yleisotyokilta/vuoden-yleisotyoteko-2022/
Iltajuhla oli mainio paikka kollegiaalisen tiedonvaihtoon, vaikuttamisen tärppeihin ja ihan puhtaaseen sosiaaliseen olemiseen. Huhu kertoo illan päättyneen joukkotanssiin, itse olin siinä vaiheessa rahtilaivassa puimassa Turun taidekentän näkemyksiä paikallisesta kulttuuristrategiasta. Hauskaa oli molemmissa!
Toinen seminaaripäivä oli omistettu suomalaisen yleisötyön historialle. Teatterikuraattori emerita Pirjo Virtanen kuvaili oman ammatillisen polkunsa aina Teatterikorkeakoulun kentälle 1993 tekemästä täydennyskoulutuskyselystä tämän päivän Kansallisteatterin yhteisöt ja osallisuus-osaston perustamiseen. Tarve silloin 90 -luvulla uudelle ammattikunnalle syntyi mm peruskoulujen toiveesta saada taidelaitoksesta kumppani taidekasvatustyöhön. Mallia koulutuksen perustamiseen haettiin Briteistä. Ensimmäiselle vuosikurssille tuli ammattilaisia ympäri Suomea mm Kajaanista, Rovaniemeltä, Joensuusta. Tänä päivänä ammattikentälle tullaan esimerkiksi näyttelijän, teatteriopettajan tai teatteri-ilmaisun ohjaajan koulutuksella. Virtanen on ollut mukana kirjoittamassa yleisötyöstä useammassa teoksessa ja eläkepäivien koitettua myös ehkä lisää tutkimusta aiheesta on tulossa. (mm. 2019 Ystävänä yleisö https://draamatyo.fi/tuote/ystavana-yleiso-katsaus-teatterin-yleisotyon-muotoihin/).
Virtanen korosti ammatillisen järjestäytymisen merkitystä alan yhteisten kysymysten ratkomisessa. Lisätietoa yleisötyön määritelmistä ja vuonna 2008 alkaneesta ammattiliiton kilta-toiminnasta aikaisemmasta Kumahdus-blogista: https://www.kumahdus.fi/yleisotyokilta/yleisotyo-luo-siltaa-esitysten-ja-yleison-valille/
Oma pohjakoulutukseni on teatteri-ilmaisun ohjaaja. Myös teatteri-ilmaisun ohjaaja koulutus alkoi 1990-luvulla ja vastasi omalta osaltaan tarpeeseen kouluttaa yhteisöorientoituneita ja pedagogisia työkaluja omaavia taiteentekijöitä. TIO-koulutus jatkuu edelleen Turun Taideakatemissa sekä ruotsinkielisenä Yrkehögskolan Noviassa. Seminaarissa Mervi Rankila-Källström, Turun Taideakatemian lehtori kertoi tämän hetken TIO-koulutuksen kuulumisia ja hän nosti paikallisuuden merkityksen yleisötyössä sekä opiskelijoiden identiteettien kirjon, joka tuo esiin kohderyhmien monimuotoisuuden ja ymmärryksen. Toisaalta koko ajattelu kohderyhmistä herättää myös kritiikkiä opiskelijoissa; mihin tarpeeseen lokerointi eri projekteissa vastaa? TIO-koulutus valmentaa opiskelijoita tunnistamaan erilaisia yhteiskunnallisia ilmiöitä ja aiheita, joita vaikkapa sosiaalisista raporteista nousee.
Katja Kirsi, Todellisuuden tutkimuksen toiminnanjohtaja puhui osallistavasta taiteesta ja yhteisötaiteesta. Yleisötyö on sateenvarjotermi ja kaikkia sen työtapoja ja lähestymiskulmia yhdistää dialogisuus. Miten taiteilija työskentelee ei-ammattilaisten kanssa? Kirsin mukaan yhteisötaiteen ydinkysymyksiä voivat olla: Kuka näyttämöltä puuttuu? Kuka saa esiintyä?Kenellä on mahdollisuus harrastaa tanssia ja päästä koulutuksen piiriin? Yleisötyön kestävyysajattelu syntyy ohjelmaa kuratoidessa ja arvoja mietittäessä. Myös inklusiivisuus, esittelytekstien selkokielisyys ja taiteesta puhumisen tavat voivat edesauttaa taiteen pariin pääsyä ja esteettömyyttä. Kahvitauolla kolleegoiden kesken tuli puhetta myös aistiystävällisistä esityksistä, joissa otetaan huomioon autismin kirjo ja ylipäätään on sallitumpaa esimerkiksi poistua kesken esityksen jos tarve vaatii.
Päätöspaneelissa keskustelua veti Tuuli Uusikukka, Museo Leikin museolehtori sekä Museopedagogisen yhdistyksen Pedaali ry:n, puheenjohtaja. Paneelin aihepiriit käsittelivät muun muassa työhyvinvointia. Oman työn rajaaminen, delegointi ja kollegiaaliset tukiverkostot ovat tärkeitä työssä jaksamisessa. Johdon tuki ja yleisötyön sijoittuminen organisaation strategioihin sekä riittävät resurssit takaavat pitkäjänteisen kehittämistyön. Kohtaamiset yleisön kanssa ja oman ammattitaidon kokonaisvaltainen käyttö lisäävät työn mielekkyyttä.
Mitä tästä seminaarimatkasta jäi omaan mietintämyssyyn?
Työurani on kulkenut vapaan kentän työryhmissä ja teatterialan osuuskunnassa, vos-teattereiden alueteatterikuraattorina ja yhteisötaiteilijana. Kehittämistehtävissä olen ollut Taiteen edistämiskeskuksesssa läänintaiteilijana ja maakuntaliiton projektipäällikkönä. Opetushommissa Metropoliassa TIO-koulutusohjelmassa. Seminaarin teemat siis resonoivat minussa aina eri kohdissa aihepiirien mukaan. Koin ammatillista ylpeyttä, kun moni entinen TIO-opiskelija on nyt mielenkiintoisissa yleisötyön tehtävissä. Kuljin seminaarissa muina ex-opeina neiti Marplen tyyliin mairea hymy huulilla kyselemässä: ”Mitä sulle nyt kuuluu?” Sori siitä, olin vain innoissani 🙂
Seminaarin historialliset katsaukset Suomesta ja muualta yleisötyön kehittymisestä nostavat mieleen kysymyksiä, että miten edelleen ylipäätään pohditaan, että tarvitseeko olla yhteisö- tai yleisöorientoitunutta taidetoimintaa. Alueella tehtävä jalkautuva taidetyö, asukasyhteisöhin, kouluihin, päiväkoteihin menevät esitykset ja työpajat, teosten avaamiset keskusteluilla ja toiminnallisilla työtavoilla, uudet kokemukselliset muodot jne. Aika monessa on yleisötyöntekijällä, yhteisötaiteilijalla, teatterikuraattorilla näppinsä pelissä.
Oma kokemukseni on, että kun puhutaan resursseista, niin niillä tarkoitetaan kahdenlaista kategoriaa: vos-resurssit ja vapaan kentän resurssit. Vos-laitoksella on vuosittaiset budjetit ja on oikeastaan kysymys arvotuksesta, miten varoja ja työresursseja kohdennetaan ja millaista ohjelmistosisältöä yleisötöineen luodaan. Toki monesti yleisötyö on nimenomaan sitä kehittämishankerahoilla tehtävää työtä, jolloin toiminta on väistämättä hankkeen mittaista. Vapaalla kentällä on enemmän liikkumavaraa sisällöissä ja muodoissa, työnimikkeissä, mutta toimintakausien suunnitteluissa haasteena on vielä enemmän määräaikaisuus. Yhteisöt, yleisöt vaativat sitoutumista ja rahoitusmuotojen tulisi venyä pidemmiksi. Esimerkiksi ikäihmisten yhteisöteatteriryhmät vain paranevat vuosi vuodelta kun toiminta vetää puoleensa aiheesta kiinnostuneita ja vuosien ystävyyssiteet ja ohjaussuhteet kannattelevat arkea paremmaksi. Osallistujat ottavat toiminnan omakseen. Seminaaripäivien aikanakin korostettiin vapaan kentän ja vos-rahoitusta saavien taideinsituutioiden yhteistyötä, jotta päästään mahdollisimman laajaan vaikuttavuuteen ja edistetään työllistymistä sekä työssäjaksamista. Kaiken ytimenä on saada kiinnostavaa sisältöä yleisötyöhön.
Yleisötyön tulevaisuus? Tämän kysymyksen Arto Valkama Turun kaupunginteatterin toimitusjohtaja heitti. Ovatko ne esimerkiksi digitaalisissa muodoissa joiden kautta voi saavuttaa täsmäkohderyhmiä sisältöä palvelevalla tavalla?
Omassa organisaatiossani Teatteri ILMI Ö:ssä taiteellinen ja pedagoginen osaaminen kulkevat käsi kädessä ja toiminnasta riippuen eri puolet painottuvat. Jokaisella osuuskunnan jäsenellä on toisena koulutuksena TIO-koulutus taiteellisen, pedagogisen tai sosiaali-alan koulutuksen lisäksi. Koko ohjelmisto on taiteellista työtä eri ympäristössä erilaisten ihmisten kanssa. Se mikä säilyy, on ammattilaisohjaus ja taiteellinen ajattelu. Seminaaripäivien aikana nostettiin esiin yleisötyön arvot. Teatteri ILMI Ö:ssä arvot on muotoiltu näin: yhteisöllisyys, osallisuus, saavutettavuus, dialogisuus, taiteellinen rohkeus ja ekologisuus. Uskon, että aika monta yleisötyöntekijää voi allekirjoittaa nämä omassa työssään. Kysymyksinä vuosien varrella ja edelleen ovat miksi ja kenelle yleisötyötä tehdään? Monimuotoistuva yhteiskunta, muuttuvat esitysmuodot, taiteilijan asiantuntijuus eri konteksteissa, kulttuurihyvinvointi -näkökulma ja kestävän kehityksen kysymykset ovat omalta osaltaan vastauksia tähän. Jokainen ammattilainen vastaa tähän myös omalla työllään juomalla aamukahvinsa ja ottamalla vastaan seuraavan ihmisen katseen. Minä näen sinut.
Keväinen Turku oli kaunis ja kasvokkain tapahtuvat kohtaamiset merkityksellisiä. Kaikenlaista alojen välistä virtausta tarvitaan ja toimijoiden sekä alueiden välisiä hyvien käytänteiden vaihtoa. Myös haasteet, ongelmat ja pullonkaulat kiinnostavat koska tunnistamisen kautta muutoskin on mahdollinen. Kohti seuraavaa tapaamista!
Kiitos kollegat! Keep it strong!
Merja Pennanen
Teatteri-ilmaisun ohjaaja, Teatteritaiteen maisteri
Teatteri ILMI Ö.
