– nukketeatteritaiteen jatkokoulutusta pohtimassa 11.10.2023 –
”Tällä tavoin he löysivät Taikurin hatun ja veivät sen mukanaan kotiin aavistamatta, että he sen avulla muuttivat Muumilaakson kaikenlaisten taikuuksien ja omituisuuksien temmellyskentäksi.” (Tove Jansson: Taikurin hattu)
Reilu vuosi sitten pidettiin Nukketeatteritaiteen kehittämispäivä, jonka järjestivät Esittävien taiteiden koulutuksen visio 2030 -hanke, Suomen UNIMA ry ja TAM:n Nukketeatterikilta. Monelta kantilta alan koulutustakin ruotineen kehittämispäivän päätteeksi joukko nukketeatteritaiteilijoita löi kättä päälle siitä, että tulevaisuudessa tohtorin hatut siintävät kunkin päässä. Haaveena oli nukketeatteritaiteilijoiden ryhmä, joka voisi tehdä taiteellista tutkimusta ja kirjoittaa väitöskirjoja hyvässä opastuksessa yhtäaikaa. Se palvelisi taiteenlajiamme ja sen olemassaoloa, jäsentämistä ja kehittymistä.
Haave pohjautuu huomioon, ettei Suomessa ole tällä hetkellä nukketeatterialaan keskittyvää korkeakoulutusta. Sen sijaan esimerkiksi Baltian maissa on parhaillaan käynnistymässä useampikin alamme yliopistotasoinen koulutus: Viron musiikki- ja teatteriakatemia yhteistyössä Eesti Noorsooteaterin (ent. Nukuteater) kanssa aloittaa visuaalisen teatterin ohjaajakoulutuksen (kansallinen maisterikoulutus) ja Liettuassa Klaipeda Academy of Music and Theatre on aloittamassa objekti- ja visuaalisen teatterin koulutusta.
Kotimaassa vahvuutenamme on tällä hetkellä noin 100 nukketeatterialan freelanceria, jotka toimivat aktiivisesti sekä yksittäin että erilaisissa työryhmissä ja verkostoissa, ja kolme VOS -teatteria. Suurin osa freelancereista on valmistunut Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta, jotkut Teatterikorkeakoulusta ja ulkomaisista taidekorkeakouluista tai kotimaisten näyttötutkintojen ja muiden koulutusväylien kautta. Turun taideakatemiassa voi yhä opiskella nukketeatteria muutaman kurssin (15op) ajan osana teatteri-ilmaisunohjaajan opintoja, ja sen jälkeen ammattinukketeatterikenttä imee innokkaimmat oppiinsa.
Nukketeatteritaidetta tehdään Suomessa aktiivisesti ja monipuolisesti. Vaikka nukketeatteri on vakiinnuttanut asemaansa suomalaisella esittävän taiteen kentällä, se on toisaalta yhä jonkinlaisessa marginaalissa. Taiteenlajistamme ollaan kiinnostuneita laajasti myös oman kentän ulkopuolella ja nykynukketeatterin parissa syntyy kiinnostavaa, omalakista taidetta. Mutta mitä tapahtuu vaikka 10, 15 tai 30 vuoden päästä? Millaista nukketeatteria silloin on Suomessa ja ketkä nukketeatteria silloin tekevät? Uhkaako Suomea nukketeatteritaiteilijoiden sukupuutto? Kun korkeakoulutusta ei ole, missä kasvaa uusi nukketeatterin korkeasti koulutettu sukupolvi? Meillä on tarve nukketeatterikoulutukselle monella eri tasolla, myös maisterikoulutukselle. Mitäpä jos reitti sellaisen luomiseen käykin tohtorin hatun kautta?
Tällä hetkellä alalla on äärimmäisen paljon tietoa, taitoa ja kokemusta, jonka kiteyttäminen kirjoittamisen ja taiteellisen tutkimuksen kautta tieteelliseen muotoon voisi tuoda alalle sen tarvitseman vakauden. Vankempi pohja voisi olla voimavara myös mahdollisissa tulevissa koulutuskeskusteluissa ja alan kehittymisessä suhteessa muihin taidealoihin, joista suurimmalla osalla kuitenkin on jo asema yliopisto- ja korkeakoulumaailmassa.
Nämä asiat mielessä nukketeatteritaiteilijat Roosa Halme ja Elina Lajunen kirjoittivat Virosta Tallinn Treff -nukketeatterifestivaalilta sähköpostin Tampereen yliopiston teatteritaiteen professori ja teatterityön (Näty) tutkinto-ohjelmavastaava Pauliina Hulkolle. Pauliina otti asiasta välittömästi vahvan kopin. Päätettiin järjestää lokakuussa 2023 Tampereella tapaaminen, jossa Pauliina esittelee Nätyn tohtorikoulutusta, sen raameja ja mahdollisuuksia. Tilaisuus järjestettiin yhteistyössä Tutkivan teatterityön keskuksen T7:n ja nukketeatterikentän kanssa ja se oli avoin Tampereen yliopiston taiteellisille tutkijoille, taiteen tutkijoille ja koko tutkimusyhteisölle sekä kaikille jatko-opinnoista kiinnostuneille nukketeatterialan ammattilaisille. Kutsu herätti alalla laajaa kiinnostusta ja paikalle saapui lopulta 21 nukketeatterin tekijää ympäri Suomea. Oli upea nähdä osanottajakunnan laajuus ja kokemus. Tuntui siltä, että moninainen kenttämme oli kattavasti edustettuna.
Päivän aluksi katsoimme taiteilija-tutkija, teatteriohjaaja Mikko Bredenbergin ja nukketeatteritaiteilija Mira Taussin Nätyn maisteriohjelman näyttelijäopiskelijoille ohjaaman runollisen ja visuaalisen esityksen Kadonnutta aikaa etsimässä, joka perustuu Marcel Proustin samannimiseen romaaniin. Bredenbergin sovittamassa, Proustin tekstiä tulvivassa filosofisessa esityksessä nähtiin muun muassa neljä näyttelijää ja nukke, jotka kaikki esittivät samaa hahmoa, erilaisista näkökulmista.
Esityksen jälkeen kokoonnuimme kuuntelemaan ja keskustelemaan jatko-opinnoista Tampereen yliopiston Teatterimontun aulaan kahvien kera. Paikalla olivat Nätyn ja Tutkivan teatterityön keskuksen puolesta Pauliinan lisäksi tutkijatohtori Teemu Paavolainen, teatterityön yliopistonlehtori FT Davide Giovanzana ja Nätyn professorina juuri aloittanut Esa Kirkkopelto, jonka painopistealueena on monialainen taiteellinen tutkimus. Paavolainen on tutkinut mm. nukketeatteria ja esiintyviä esineitä. Giovanzana tutki väitöskirjassaan näytelmän pelin ilmiötä keinona vahvistaa tai häiritä ”teatraalisuuden-todellisuuden” kahtiajakoa. Hän on myös opettanut mm. Turun Taideakatemian nukketeatteriopiskelijoille fyysistä teatteria ja naamioteatteria. Hulkko puolestaan on tutkinut mm. dramaturgiaa, materiaalisuutta ja ruumiillisuutta koskevia kysymyksiä. Paikalla olivat myös väitöskirjaansa viimeistelevä nukketeatteritaiteilija Riku Laakkonen ja taiteellista tutkimushanketta Tampereen yliopistolle affilioituneena tehnyt Kati Andrianov, jotka esittelivät tutkimushankkeitaan. Laakkosen tutkimus “Esineilmaisu ja sosiaalinen kuolema: Kanssa-animointi ikäihmisen heikkoa toimijuutta rakentamassa” on osa laajempaa Sosiaalisen kuoleman kynnyksellä -tutkimushanketta. Andrianov kertoi tiedettä ja taidetta yhdistävästä “Manipuloinnin kieli: työelämä esityksenä” -hankkeesta, jossa hän on toiminut tutkijana ja koordinaattorina.
Tampereen yliopistossa on mahdollista suorittaa tohtoriopinnot esittävien taiteiden taiteellisen ja tieteellisen tutkimuksen parissa. Tutkimuskohteena voi olla esimerkiksi näyttelijäntaide, esiintyjän työ, esiintyjän taide – tältä osin myös esineilmaisu. Nukketeatteri itsessään sisältää monta taidealaa ja esimerkiksi visuaalinen ilmaisu on elimellinen osa nukketeatteria. Jos oma kiinnostus on tutkia nukketeatteria esim. selkeästi visuaalisuuden, nukkien ja lavastuksen kautta, saattaa oikeampi opiskelupaikka olla Taideyliopisto. Tutkimuskysymyksen asettelu ratkaisee, minkä yliopiston resurssit palvelevat parhaiten mitäkin tutkimustyötä. Kun ensimmäiset nukketeatteritaidetta tutkineet tohtoriopiskelijat valmistuvat, voisi olla mahdollista luoda nukketeatteritaiteen / nykynukketeatterin tutkimusryhmä, jossa seuraavat tohtoriksi opiskelevat tekisivät tutkimuksiaan. Sitä ennenkin on mahdollista luoda vapaasti itsenäisiä opintopiirejä, vaikka jo tänään!
Jatko-opintoihin taiteellisen tohtorin tutkintoon Tampereella tarvitaan maisteritutkinto tai ylempi ammattikorkeakoulututkinto esittävän taiteen alalta. Erilaisia maisteriopintoja on mahdollista hakeutua suorittamaan esim. Taideyliopiston Teatterikorkeakouluun tai ulkomaille ja YAMK -tutkintoja tarjoaa moni ammattikorkeakoulu. Myös Tampereen yliopistolla käynnistyy syksyllä 2024 teatteritaiteen maisteriohjelma, joka saattaa olla joillekin nukketeatterialan ammattilaisille hyvä mahdollisuus jatkaa opintoja. Alkavat opinnot ovat luonteeltaan yksilölliset, jolloin nukketeatterin opintoja voi mahdollisesti saada sisällytettyä omaan tutkintoon jollakin tavalla. Nämä opinnot voivat olla yksi reittivaihtoehto jatko-opintoihin.
Käytännössä jatko-opintoihin suuntaaminen vaatii hakukelpoisuuden lisäksi tutkimussuunnitelman. Ensin on hankittava omaa tutkimustyötä ohjaamaan mahdollinen professori, joka on kiinnostunut tutkimusaiheesta ja jonka kanssa tutkimussuunnitelma viedään loppuun. Usein suunnitelman teko vaatii noin puoli vuotta. Itse haku jatko-opintoihin Tampereelle on kahdesti vuodessa, keväällä ja syksyllä. Jatko-opintoihin ei automaattisesti saa opintotukea tai palkkaa yliopistolta, vaan opiskelu täytyy rahoittaa samoin kuin taiteellinen työ, usein apurahoin.
Miksi sitten hakea jatko-opintoihin? Väistämättä taiteen tekemiseen kuuluu tutkimuksellinen luonne. Moni tekee taidetta kehittävää tutkimusta tai tutkivaa taidetta, mikä ei kuitenkaan ole varsinaista taiteellista tutkimusta. Taiteellisessa tutkimuksessa olennaista on reflektio ja teoreettinen viitekehys, metodologia ja taiteellisen toiminnan menetelmät, oman työskentelyn altistaminen kriittiselle ja tarkalle ajattelulle. Kirkkopellon pohdinnasta mieleen tarttui, että taiteilija-tutkijuus on transformaatioprosessi, työ ei ole (vain?) kehittämistä vaan muuttamista. Tutkimus väistämättä muuttaa taiteilijaa ja hänen tekijyyttään. Pauliina Hulkon mukaan taiteellista tutkimusta syntyy, kun on valmis olemaan dialogissa muiden alojen kanssa. Tampereen yliopistossa kannustetaan siis monialaiseen taiteellisen tutkimiseen.
Tutkimuksen tekemiseen voi johdattaa halu kehittää ja muuttaa omaa alaa tai kehittää jotain erityistä tekniikkaa omalla alalla, löytää vastauksia. Suhde tutkimusaiheeseen tulee olla jossain määrin intohimoinen tai ainakin niin inspiroitunut, että aiheen kanssa jaksaa elää tiiviisti neljä vuotta.
Taiteellinen tutkimus yhdistää taiteellista toimintaa ja taiteilijalähtöistä tutkimusta. Tohtoriopinnot taiteellisena tutkimuksena voivat sisältää useampia esityskokonaisuuksia, esimerkiksi kaksi tai kolme näyttämöteosta. Kirjallisen osuuden suhteen on mahdollista kirjoittaa useita artikkeleita tai yksi iso kokonaisuus. Sekä Laakkonen, Hulkko että Andrianov suosittelivat osallistumista alan konferensseihin pitämään esitelmiä ja puheita omasta tutkimusaiheestaan.
Yliopistonlehtori Davide Gioavanzan mukaan tämä aika on otollinen nukketeatterialan tutkimukselle. Nukketeatterin ja esineteatterin luonnollinen tapa katsoa maailmaa toisella tapaa, ilman itsestään selvää ihmisen katsetta ja tuoda esille muita olentoja, ihmisiä, esineitä, materiaalia, mitä vain, voi olla valttikortti tulevaisuuden tutkimuksessa. Senkin takia juuri tällä hetkellä nukketeatterin parissa työskentelevien kannattaa ottaa nukketeatterialan tutkimuksesta koppi.
Palatkaamme hattuun, tohtorin, tai taikurin silinteriin. Janssonin kirjassa Muumipappa kokeilee uutta hattua päähänsä, mutta se on hänelle liian iso. Muumimamma päättää, että hattu on hyvä roskakori. Muumit syövät aamupalaksi munia ja heittävät kuoret silinterihattuun. Kuoret muuttuvat pilviksi. Pilviksi, jotka kestävät muumien painon.
Roosa Halme ja Elina Lajunen
Aura of Puppets ja TAM:n Nukketeatterikilta
Reilu puolet tilaisuuteen osallistuneista on valmistunut Turun taideakatemian nukketeatterilinjalta, jotkut myös Teatterikorkeakoulusta, joillakin on nukketeatteri- tai teatterialan korkeakoulutus ulkomailta, jotkut ovat suorittaneet nukketeatterin näyttötutkinnon Pieksämäen Seurakuntaopistossa. Mukana oli myös lehtori Ari Ahlholm Turun Taideakatemiasta ja neljä pitkän linjan nukketeatteriveteraania, jotka ovat olleet vahvasti kehittämässä suomalaista nukketeatterikenttää: Leila Peltonen, Oili Sadeoja, Mansi Stycz ja Maiju Tawast.
